Eilen oli ihana farewell dinner minulle. Oltiin Clärchens Ballhaus nimisessä ravintolassa, joka oli aivan uskomattoman kaunis paikka. Etu- ja takapiha oli puistomaista ravintolaa ja sisällä tila oli ollut vuodesta 1907 asti ballroom dancing sali, jossa edelleen aina maanantaisin on salsaa ja muutenkin järjestetään tanssiaisia. Ihanaa! Ja pitsat tuolla olivat taivaallisia, puhumattakaan jälkiruuaksi tarjoillusta luumu-mantelikakusta.
Tänään töiden jälkeen kiertelin vielä kaupungilla suosikkipaikkojani. Kävin syömässä libanonilaisessa Babelissa ja jälkkärillä Glücklich am Gartenissa vohvelilla ja kirsikkajätskillä. Tähän väliin voisi mainita jotain siitä herkkulakosta jonka pamautan itselleni alkamaan heti kun Finnairin lennokki irtoaa Saksan maaperästä :)
Sain tänään myös jotenkin sympaattisella tavalla maksettua takaisin sitä kiitollisuudenvelkaa, joka tuntui minulle jäävän tätä kaupunkia kohtaan. Istuin lukemassa muotilehteä Alexanderplatsin suihkulähteellä kun hieman laitapuolenkulkijan näköinen mies istuu viereeni ja kysyy, saisiko hän kysyä yhden kysymyksen. Olin jo vastaamassa töykeästi suomeksi jotain, että en puhu saksaa, mutta päätin kuitenkin kysyä, mitä miehellä mielessä.
Mielessä oli se, että hänen (vielä rupuisempi) ystävänsä makaa tuolla takaviistossa penkillä ja hänellä sattuu sydämeen, että voisitko soittaa ambulanssin. Minä en kauaa miettinyt kun naputtelin puhelimeen 112 ja saksaksi tilasin paikalle ambulanssin. Sydänvaivainen mies näytti sen verran hyvinvoivalta, etten mennyt oman turvallisuuden takia siihen lähelle sörkkimään, jäin kuitenkin odottamaan, että näin ambulanssin kaartavan risteyksestä ja juosin sinne vielä ohjaamaan auton oikean puistonpenkin luo.
Sen verran komiat olivat ambulanssipojat, että mietin jo hetken olisiko venähtänyt ranteenikin kenties kaivannut vähän lähihoitoa.. :)
Näin viimeisiksi sanoiksi kiitos teille kaikille jotka olette tätä blogia lukeneet. Jokainen kommentti tai maininta siitä, että "olen mä sitä lukenut" on tehnyt mut tosi iloiseksi. Kiitos että olen tätä kautta saanut sanoilla ja kuvilla jakaa tätä Berliinissä elettyä elämää.
En ole ihan varma miten pärjään Suomessa ilman kirjoittamista, ehkä alan kirjoittamaan jotain Waking up in old, cold and rainy Helsinki -blogia. Tai ehkä jotain Still trying to get rid of the fat ass I got in Berlin -laihdutusblogia :D
Tai ehkäpä vaan jäämme odottamaan seuraavaa matkaa tai ulkomaille muuttoa. Sitten lupaan taas kertoa teille kaikille, miltä tuntuu herätä uudesta maailman kulmasta.
Tässä ihana biisi. Tällä on paikattu ikäviä hetkiä ja väritetty aamukävelyitä auringon noustessa. Laita silmät kiinni ja kuuntele.
